http://www.plastic-surgery-estonia.com

Suonikohjut ovat ongelma, jota esiintyy sekä naisilla että miehillä, iästä riippumatta. Suonikohjuista kärsivät yleensä naiset, joilla on niiden syntyyn enemmän taipumuksia, kuten esimerkiksi raskaus ja ikään liittyvät muutokset. Suonikohjut ovat laskimoiden laajentumia. Ne ovat yleensä violetinsinertäviä kyhmyjä, jotka muodostavat kiemuraisen verkoston ja ovat ihon pinnasta koholla.
Jokainen laskimo voi laajentua, mutta ongelmaksi muodostuvat tavallisesti reisien ja säärien laskimot. Varikoosi eli laskimolaajentuma on lähellä ihon pintaa olevan laskimon laajentuma. Suonikojut ovat ennen kaikkea esteettinen ongelma, mutta niiden pahentuessa ja verenkierron hidastuessa saattaa epäesteettisen ulkonäön lisäksi ilmetä myös kipukohtauksia, painon tunnetta jaloissa, turvotusta, kutinaa ja suonenvetoa - näissä tapauksissa tulee ottaa ehdottomasti yhteyttä lääkäriin. Suonikohjuleikkauksesta voi saada lievitystä ongelmaan, mutta on mahdollista, että jonkun ajan kuluttua alkaa muodostua uusia suonikohjuja - tähän sairauteen ei ole olemassa tehokasta hoitoa. Suonikohjuleikkaus on ollut kuitenkin tehokkain hoitomenetelmä tähän asti. Laskimoiden poistaminen ei vaikuta jalan verenkiertoon, koska sisäiseen, syvempään verisuoniverkostoon ei kosketa.
Leikkauksessa poistetaan näkyvät ja pahasti laajentuneet laskimon osat, ensisijaisesti tulehdukselle ja komplikaatioille alttiit. Ennen leikkausta tehdään ultraäänitutkimus, jossa määritellään vaurioituneet laskimoläpät ja niiden sijainti. Potilaan jalkoihin tehdään todennäköisesti merkinnät, sillä lepoasennossa kyhmyt eivät näy yhtä hyvin kuin seistessä. Tarvittaessa poistetaan jaloista myös ihokarvat. Potilaan toiveista ja poistettavien suonikohjujen määrästä riippuen tehdään joko paikallinen selkäydinpuudutus tai nukutus. Yleisin poistotapa on viallisen laskimon sidonta, jonka jälkeen laskimo poistetaan kokonaan.
Ongelman suuruudesta riippuen tehdään joko yksi tai kaksi viiltoa, tavallisesti kuitenkin kaksi. Yksi viiden sentin viilto tehdään nivustaipeeseen reisivaltimon yläosaan ja toinen senttimetrin pituinen lähelle polvea tai nilkan seutuun (riippuen siitä poistetaanko vain osa laskimosta vai koko laskimo). Nivusten alueen laskimo sidotaan kiinni yläpäästä (joskus myös alapäästä), jossa se yhdistyy syvempiin laskimoihin, jolloin pysäytetään verenkierto hetkellisesti sen kautta. Sen jälkeen viedään tähystin ylemmän viillon kautta laskimoon ja vedetään varovasti viallinen laskimo alimmaisen viillon kautta ulos. Tämän jälkeen suljetaan nivusalueen ja polven tai nilkan viillot, ja leikkauksen loputtua sidotaan koko jalka elastisella siteellä. Kirurgi tekee tavallisesti myös useita pienempiä viiltoja (noin viiden millimetrin mittaisia), joiden kautta poistetaan pienempiä kyhmyjä. Kyseisiä viiltoja ei ommella kiinni, vaan ne "paikataan" kangaspalalla. Laskimolaajentumia voidaan myös vain sitoa kiinni ja jättää poistattamatta. Siinä tapauksessa ne eivät jää kyhmyisiksi ja näkyviin ihon alta, koska veri ei kulje enää niiden kautta. Kumpikaan menetelmä ei vaikuta verenkiertoon, koska veri alkaa kiertää toisten suonien kautta.
Jalkojen ihokarvojen poisto voi osoittautua tarpeelliseksi ennen leikkausta. On myös tärkeää peseytyä leikkauspäivänä. Ennen leikkausta suositellaan olemaan tupakoimatta jonkun aikaa, sillä tupakointi hidastaa leikkauksen jälkeistä toipumista. Kuusi tuntia ennen leikkausta potilas ei saa syödä eikä juoda. Myös alkoholin käyttö on kielletty leikkausta edeltävänä päivänä ja noin 48 tuntia leikkauksen jälkeen. Leikkauksen jälkeen (anestesian takia) ovat kiellettyä myös sellaiset toiminnot, jotka saattavat vahingoittaa potilasta tai muita ihmisiä, esim. autolla ajaminen. Heti leikkauksen jälkeen suositellaan muutaman tunnin lepoa. Särkylääkkeitä voi käyttää tarvittaessa. Seuraavina päivinä on suositeltavaa yrittää kävellä vähintään puoli tuntia päivässä. Tulisi välttää jatkuvaa istumista tai lepoasentoa. Haava tulee pitää kuivana pari–kolme päivää. Ompeleet poistetaan 10 päivän kuluttua. Elastista sidettä tulee käyttää muutaman viikon ajan. Suonikohjujen poistamisen jälkeen tulee käyttää jonkun aikaa (1–2 kuukautta) hoito- eli tukisukkia, sillä ne nopeuttavat paranemista. Kohtuullinen liikkuminen toipilasaikana tekee vain hyvää (esim. uinti ja pyöräily). Aktiivisen liikunnan voi aloittaa noin kuukauden kuluttua.
Erityisen huolellisia tulisi olla niiden ihmisten, joiden suvussa esiintyy taipumusta suonikohjuihin - heillä on sairauden syntyyn perinnöllinen taipumus synnynnäisen sidekudoksen löyhyyden takia. Myötävaikuttavia tekijöitä naisilla ovat myös hormonimuutokset - puberteetti, raskaus, menopaussi. Suonikohjuja voi tulla täten eri-ikäisille naisille. Suonikohjut vaivaavat ihmisiä, joilla on seisomatyö (myyjä, kampaaja jne.) tai istumatyö (toimistotyöntekijä, autonkuljettaja) ja jossa jalat ovat työskenneltäessä staattisessa asennossa. Laskimolaajentumia saattavat aiheuttaa myös liiallinen kuumuus (sauna, kuuma kylpy, auringonotto ym.), ylipainoisuus, korkokenkien käyttö. Suonikohjujen muodostuminen on alkuun kosmeettinen ongelma - vaivaksi saattavat muuttua ihon läpi kuultavat sinertävät suonet - kyhmyt, mitkä nousevat ihon pinnasta korkeammalle.
Myöhemmin suonikohjut aiheuttavat myös terveyshaittoja, koska verenkierto hidastuu. Väsymyksen, painon ja puristava tunne jaloissa, suonenveto ja ihomuutokset ovat ongelmia, jotka saattavat alkaa vaivata. Kun sairaus kehittyy pidemmälle, syntyy tulehduksia ja haavautumia. Niiden hoito on jo vaikeampaa, joten lääkärin puoleen kannattaa kääntyä sairauden alkuvaiheessa, kun näkyviin on ilmestynyt laajentuneita laskimoita tai jaloissa esiintyy usein painon tai väsymyksen tunnetta tai särkyä. Joskus sinertäviä suonia ei näy, mutta potilaalla esiintyy suonikohjuihin viittaavia oireita. Jopa silloin, kuin jalkaa "kaunistaa" vain yksi suonikohju, tulisi ottaa käyttöön tukisukat. Niistä voi olla apua suonikohjujen laajenemiseen. Veri ohjautuu tällöin sydämeen päin ja veren kertyminen laskimoihin ehkäistään. Henkilöillä, joilla on istuma- tai seisomatyö, voisivat nostaa silloin tällöin jalat pöydälle tai pitää jalkoja ylhäällä, jotta veri virtaisi jaloista vartaloon päin. Suonikohjujen ehkäisemiseksi suositellaan välttämään pitkäaikaista seisomista tai istumista, kuumaa suihkua ja löylyä. Kannattaisi myös välttää korkokenkien käyttöä, ja paino tulisi pitää vakaana. Jos vähänkään mahdollista, tulisi liikkua ja harrastaa liikuntaa.