Käännöstoimisto Scriba
Plastiikkakirurgia eli niinsanottu kauneuskirurgia on lääketieteen erikoisala, jossa kirurgisia ja muita tekniikoita
käyttämällä muutetaan ihmisen kehon ulkonäköä, joskus myös sen toimintaa. Kyseessä on pääasiassa ihmiskehon kosmeettinen
täydentäminen, josta juotuu myös nimitys kauneus- tai esteettinen kirurgia. Kauneuskirurgiset toimenpiteet ovat myös joskus
tarpeen rekonstruktiivisissa toimenpiteissä, esimerkiksi rintojen palauttamiseksi.
Meillä kaikilla saattaa olla ulkonäköön liittyviä ongelmia. Tyytymättömyys voi kehittyä jo murrosiässä, kahdennenkymmenennen
ikävuoden tienoilla, vasta 70-vuotiaana tai jossain siinä välillä. Huoli voi olla tilapäinen tai se voi jäädä vuosiksi, jopa
vuosikymmeniksi painamaan. Tällöin voi hakea apua myös plastiikkakirurgilta, jonka palveluista saattaa olla ratkaisevaa apua
niille, jotka eivät jostain syystä ole tyytyväisiä ulkonäköönsä.
Plastiikkakirurgia on ikäänkuin vartalon muovaamista, tarjoten ihmiselle paljon mahdollisuuksia oman kehonsa muuttamiseksi
itselleen mieleisemmäksi. Vain kauneuskirurgian avulla on mahdollista muuttaa esimerkiksi nenän muotoa, suurentaa rintoja,
korjata löystyneitä silmäluomia, muuttaa huulia täyteläisemmiksi ja paljon muuta. Mikä parasta – tulokset näkyvät melkein
heti. Kauneuskirurgia muuttaa nuorentaa ulkonäköä ja palauttaa sen, minkä vuodet väistämättä vievät mukanaan – tai antaa sen,
mitä syntymässä ei ole saanut. Samalla lisääntyy myös itsevarmuus ja rohkeus haluamallaan tavalla.
Ihmiset elävät yhä pidempään, seuraavat ruokailutottumuksiaan, harrastavat liikuntaa ja omistavat yhä enemmän ajastaan ulkonäkönsä
parantamiseen ja säilyttämiseen. Ulkonäön tärkeyttä nykyajan yhteiskunnassa ei saisi aliarvioida. On itsestäänselvyys, että
ihminen haluaa näyttää mahdollisimman hyvältä ja nuorekkaalta, sellaiselta kuin hänestä itsestään tuntuu.
Kuten jokaisen leikkauksen yhteydessä, tulisi myös kauneusleikkauksen tapauksessa etukäteen selvittää, miten siihen valmistaudutaan ja miten toimimalla siitä nopeimmin voidaan palautua. Tulisi myös selvittää, miten leikkaus suoritetaan ja minkälaisia tuloksia voi leikkauksen jälkeen odottaa.
Kaiken tarpeellisen tiedon leikkaukseen liittyvistä asioista saa klinikan konsultilta tai kirurgilta itseltään. Leikkauskonsultaation yhteydessä on selvittävä kirurgille oma lääketieteellinen tausta, kerrottava kaikista sairauksista (esimerkiksi diabetes tai anoreksia), matalasta verenpaineesta, aikaisemmista leikkauksista, allergioista ja käytettävistä lääkkeistä, mukaanlukien vitamiinit. Mikäli leikkausta edeltää esimerkiksi vilustumistauti, tulee kirurgia tiedottaa siitä. Leikkaus ei saisi tapahtua samaan aikaa kuukautisten kanssa. Vähintään kuukausi ennen leikkausta tulisi ehdottomasti vähentää tupakointia niin paljon kuin mahdollista, koska se vähentää veressä olevan hapen määrää ja estää siten parantumista, muuttaen palautumisprosessin olennaisesti pidemmäksi. Konsultti tai kirurgi neuvoo myös, miten ennen leikkausta tulee syödä.
Kotiin voi hankkia valmiiksi kipulääkkeitä ja jääpusseja. Leikkakusesta riippuen saattavat tarpeen olla myös tukisiteet, -sukat, erityisrintaliivit tai muut apuvälineet. Myös leikkauksen jälkeinen kuljetus ja, vaikeamman leikkauksen tapauksessa, mahdollisen kotiavustajan palkkaaminen tulisi huolehtia valmiiksi. Leikkauksen jälkeinen palautuminen on yksilöllistä ja riippuu leikkauksesta. Leikkauksen jälkeen voi esiintyä pahoinvointia, voimattomuutta, turvotusta ja kipua leikkausalueella. Turvotus poistuu yleensä kuukaudessa, haavojen parantumisen kestäessä useita viikkoja. Arvet saattavat jäädä pysyviksi, mutta ovat useimmiten minimaaliset ja muuttuvat huomaamattomammiksi. Komplikaatioiden ilmestyessä tulee välittömästi kääntyä kirurgin puoleen. Leikkauksen jälkeen tulee jonkin aikaa välttää rasitusta vaativia toimintoja, urheilua ja yhdyntää.
Tarjoamamme kauneusleikkaukset suoritetaan Villa Medica -klinikalla, joka sijaitsee Pärnussa osoitteessa Villa 3,
entinen Tammsaare 39. Kyseessä on vuonna 1997 rakennettu yksityisklinikka, jossa tarjotaan erilaisia kirurgisia
palveluita: ortopedista kirurgiaa, yleiskirurgiaa ja kauneuskirurgiaa. Pääasiassa toteutetaan tuki- ja liikuntaelimistön
ongelmien (selkä-, niska-, nivel- ja lihaskipujen) yhdistelmähoitoja (konservatiivinen + operatiivinen hoito). Parhaimman
hoitotuloksen saavuttamiseksi on kehitetty erityiset hoitopaketit, sisältäen myös majoituksen. Klinikallamme työskentelevien
erikoislääkärien tavoite on kokonaisvaltainen terveyden parantaminen.
Lisää...
Rintojen suurennus hinta on 30 500 kruunua, johon lisätään rinta-implantin hinta, joka on 10 000 kruunusta 25 000 kruunuun.
Villa Medican konsultin vastaanotto on maksuton, kirurgin vastaanotto maksaa 300 kruunua. Villa Medica tarjoaa yhteistyössä SEB
Ühispankin kanssa asiakkailleen myös osamaksumahdollisuutta. Lainasumma ulottuu 75 000 kruunuun saakka, jonka takaisinmaksamisen
aika on 4 vuotta. Korko on 12 % vuodessa ja sopimuksen laatiminen maksaa 1 % lainasummasta. Lainan saamisen vaatimuksena on että
hakijan kuukausitulot ovat vähintään 4 500 kruunua nettona. Tähän asti on kaikilla asiakkailla lainan saanti onnistunut.
Lisää...
Foorumi on myös paikka, missä voi kysyä neuvoa asiantuntijoiltamme. Villa Medican konsultti on aina valmis vastaamaan
kysymyksiinne. Teidän tulee vain rekisteröityä foorumin käyttäjäksi ja esittää kysymyksenne. Foorumi on jaettu erilaisten
kauneusleikkausten mukaan aluefoorumeiksi, jossa pystytte helposti ja mukavasti etsimään Teitä kiinnostavia aiheita ja
lähettää kysymyksen tai mielipiteen sekä lukea, mitä mieltä muut ovat.
Lisää...
Kauneusleikkaus, kuten mikä tahansa leikkaus, sisältää riskejä ja on melko monimutkainen prosessi. Siihen liittyy anestesian käyttö ja useimmiten ainakin muutaman viikon toipumisaika. Ennen päätöksen tekemistä kannattaa miettiä myös negatiivisia puolia, vaikka onkin hyvin todennäköistä että lopullinen tulos voittaa palautumisvaiheen epämukavuudet ja todellinen tyytyväisyys on taattu. On täysin realistista saavuttaa kirurgian avulla toivomansa nenä tai rinnat, mutta siihen vaaditaan tervettä järkeä ja realistisia odotuksia lopputuloksesta. Hyvä ulkonäkö on sosiaalisesta näkökulmasta katsottuna olennaisen arvokas ominaisuus, mutta ikääntyminen on väistämätön ja luonnollinen tapahtuma – tulee vain pitää mielessä, että liioittelu ei ole hyväksi. Tulisi miettiä myös sitä, onko leikkaus sopivin tapa ongelman ratkaisemiseksi. Kirurgin puoleen ei esimerkiksi kannata kääntyä, mikäli toiveena on pudottaa painoa rasvaimun avulla. Tässä tapauksessa ovat parhaimpia keinoja urheilu sekä terveellinen ja tasapainoinen ravitsemus. Rasvaimun avulla muokataan enemmänkin vartaloa mittasuhteisiin sopivammaksi eikä pudoteta painoa, kuten yleensä luullaan. Mittasuhde on kauneuskirurgiassa yksi tärkeimpiä avainsanoja, joka huomioidaan esimerkiksi rintaproteesin valinnassa – uusien rintojen tulee näyttää naisella luonnollisilta. Tulee muistaa, että kauneusleikkaus ei anna elinikäistä tulosta ja ajan kuluessa saattaa uusi leikkaus tulla ajankohtaiseksi. Mikäli Teillä on kysymyksiä jonkin tietyn leikkauksen tuloksien pysyvyyden tai (ikään liittyvän) sopivuuden suhteen, tulisi siitä rohkeasti keskustella kirurgin tai konsultin kanssa.