Plastiikkakirurgia ja kauneuskirurgia Virossa

  1. Hinnasto
  2. Aseta kirjanmerkki
  3. Tulosta

Plastiikkakirurgia ja kauneuskirurgia

Plastiikkakirurgia eli ns. kauneuskirurgia on lääketieteen ala, jossa käytetään kirurgisia ja muita tekniikoita ihmisen ulkonäön, joskus myös kehon toimintojen muuttamiseen. Kyseessä on pääasiassa ihmiskehon täydentäminen, josta juontuu myös nimitys kosmeettinen kirurgia tai esteettinen kirurgia. Plastiikkakirurgin palveluja tarvitaan joskus myös korjausleikkaukseen, esimerkiksi rinnan muodon palauttamiseen.

Meillä kaikilla saattaa olla ulkonäköön liittyviä ongelmia. Tyytymättömyys voi kehittyä jo murrosiässä, kahdennenkymmenennen ikävuoden tienoilla tai vasta 70-vuotiaana. Se voi johtua lapsuudesta juontuvasta epävarmuudesta, joka saattaa jäädä vuosiksi, jopa vuosikymmeniksi painamaan. Tällöin voidaan saada apua esteettisestä kirurgiasta, jonka avulla voidaan poistaa haittaava ja pitkään vaivannut ongelma.

Plastiikkakirurgia on kuin vartalon muovaamista, joka tarjoaa ihmisille mahdollisuuden muuttaa omaa kehoaan itselleen mieleisemmäksi. Vain esteettisen kirurgian avulla on mahdollista muuttaa esimerkiksi nenän muotoa, suurentaa rintoja, korjata veltostuneita silmäluomia, muuttaa huulia täyteläisemmiksi ja paljon muuta. Mutta mikä parasta – tulokset näkyvät melkein heti toimenpiteen jälkeen! Esteettinen kirurgia nuorentaa ulkonäköä ja palauttaa sen, minkä vuodet väistämättä vievät mukanaan – tai antaa sen, mitä syntyessä ei ole annettu. Se lisää myös itsevarmuutta ja rohkeutta elää halutulla tavalla.

Ihmisten elinikä on pidentynyt. He noudattavat terveeellistä ruokavaliota, harrastavat liikuntaa ja omistavat yhä enemmän ajastaan ulkonäkönsä parantamiseen ja säilyttämiseen. Nykyään on mahdollista pysyä nuorekkaana kauemmin kuin koskaan aikaisemmin. Ulkonäön tärkeyttä nykyajan yhteiskunnassa ei saisi aliarvioida. On itsestään selvää, että ihminen haluaa näyttää mahdollisimman hyvältä ja nuorekkaalta.

Ennen plastiikkakirurgista toimenpidettä ja sen jälkeen

Kuten jokaisen leikkauksen yhteydessä, myös ennen plastiikkakirurgista toimenpidettä tulisi selvittää etukäteen, miten leikkaukseen valmistaudutaan ja miten siitä on mahdollista toipua nopeimmin. Tulisi myös selvittää, miten leikkaus suoritetaan ja minkälaisia ongelmia saattaa ilmetä leikkauksen jälkeen.

Kaiken tarpeellisen tiedon leikkaukseen liittyvistä asioista saa klinikan konsultilta tai kirurgilta. Leikkausta edeltävällä(edeltävillä) vastaanotolla(vastaanotoilla) tulee kirurgille selvittää oma sairaushistoria, kertoa kaikista sairauksista (esimerkiksi diabetes tai anoreksia), matalasta verenpaineesta, aikaisemmista leikkauksista, allergioista ja käytettävistä lääkkeistä, mukaan lukien vitamiinit. Mikäli ennen leikkausta on sairastettu esim. vilustumistauti, siitä tulee ilmoittaa kirurgille. Leikkausta ei saisi suorittaa kuukautisten aikana. Vähintään kuukausi ennen leikkausta tulisi ehdottomasti vähentää tupakointia niin paljon kuin mahdollista, koska se vähentää veren happipitoisuutta ja estää siten parantumista, muuttaen palautumisprosessin olennaisesti pidemmäksi. Konsultti tai kirurgi antaa tarvittaessa neuvoja miten tulisi syödä ennen leikkausta.

Kotiin voi hankkia valmiiksi kipulääkkeitä ja jääpusseja. Leikkauksesta riippuen saattavat tarpeen olla myös tukisiteet, -sukat, tukirintaliivit tms (siitä huolehtii konsultti). Myös leikkauksen jälkeinen kuljetus ja vaikeamman toimenpiteen jälkeen mahdollinen hoitaja tulisi huolehtia valmiiksi. Leikkauksen jälkeinen toipuminen on yksilöllistä ja riippuu leikkauksesta. Leikkauksen jälkeen saattaa esiintyä pahoinvointia ja voimattomuutta ja leikkausalueella kipua ja turvotusta. Turvotus laskee yleensä kuukaudessa, haavojen paraneminen kestää useita viikkoja. Arvet saattavat jäädä pysyviksi, mutta ovat useimmiten pieniä ja sijaitsevat huomaamattomissa paikoissa. Komplikaatioiden esiintyessä on otettava välittömästi yhteyttä leikkauksen suorittaneen klinikan edustajaan tai kirurgiin. Leikkauksen jälkeen tulisi välttää jonkin aikaa rasitusta vaativia toimintoja, urheilua ja seksiä.

Plastiikkakirurgia

Kauneusleikkaus, kuten mikä tahansa leikkaus, sisältää aina riskin, sillä se on melko monimutkainen toimenpide. On otettava huomioon, että leikkausta seuraa toipumisaika, jonka kesto riippuu toimenpiteestä, mutta tavallisesti se on pari viikkoa. Ennen päätöksen tekemistä kannattaa miettiä myös negatiivisia puolia, vaikka onkin hyvin todennäköistä, että lopullinen tulos voittaa hieman epämukavan toipumisvaiheen ja tyytyväisyys on taattu. On täysin realistista saavuttaa kirurgian avulla toivotun näköinen nenä tai rinnat, mutta siihen vaaditaan realistisia odotuksia lopputuloksesta. Hyvä ulkonäkö on sosiaalisesta näkökulmasta katsottuna tärkeä ominaisuus, mutta ikääntyminen on väistämätön ja luonnollinen ilmiö – tulee vain tiedostaa mikä on luonnollista, ja on vältettävä liioittelua. Tulisi miettiä myös sitä, onko leikkaus sopivin tapa ongelman ratkaisemiseksi. Kirurgin puoleen ei kannata kääntyä esimerkiksi silloin, kun toiveena on pudottaa painoa rasvaimun avulla. Siihen on olemassa sopivampia keinoja, kuten urheilu sekä terveellinen ja tasapainoinen ruokavalio. Rasvaimun avulla muokataan enemmänkin vartaloa mittasuhteisiin sopivammaksi eikä pudoteta painoa, kuten yleensä luullaan. Sopusuhtaisuus on plastiikkakirurgiassa yksi tärkeimpiä avainsanoja, joka huomioidaan esimerkiksi rintaproteesin valinnassa – uusien rintojen tulee näyttää naisella luonnollisilta. Tulisi lisäksi muistaa, että plastiikkakirurginen toimenpide ei anna elinikäistä tulosta ja ajan kuluessa saattaa uusi leikkaus tulla ajankohtaiseksi.